FANDOM


Hei vaan kaikki. Eli minä olen X-O ja toimin muunmuassa Spore Wikin ylläpitäjänä. Ajattelin täälläkin kertoa hieman Propellista.

Olen jo hyvän aikaa puhunut Suomen Civilization Wikissä (jossa myös olen moderoimassa), että vähäisen kävijämäärän tilannetta pitäisi korjata. On kuitenkin paljon ihmisiä, jotka lukevat ja muokkaavat wikiaa ja on paljon ihmisiä, joita kiinnostaisi lukea ja kirjoittaa peleistään suomeksi suomalaisille. Juuri monissa hyvää ideaa kantavissa wikeissä onkin ollut ongelmana juuri yhteisöllistymisen puute. Ajattelimmekin siis hänen kanssaan luoda tänne wikiaan verkkolehden, joka saisi myös muita ihmisiä innostumaan itse tietokantojen muokkailusta. Tuossa alla näkyy, miten Vaiskivande aluksi ideaa minulle kuvaili:

Ideanani olisi kehittää etupäässä Civilizationista, mutta myös muista peleistä kertova internetissä ilmestyvä lehti, jossa voisi olla mukana myös The Simsistä ja Sporesta kertovia juttuja, ovathan nämä kaikki pelit samankaltaisia - kaikissa on tarkoituksen kehittää joko olentoja, virtuuali-ihmisiä ja virtuaalikansoja - ja kaikkia näitä yhdistää se, että jokaisessa ohjataan jotain elävää olentoa - tai niistä muodostuvaa - ryhmää - ja kaikki ovat tietokoneella pelattavia.
Uskon, että osa The Simsiä ja Sporea pelaavista ihmisistä pelaa Civilizationia jossain määrin, mutta he eivät ole löytäneet tätä wikiä. Lehti tuottaisi sisällön lisäksi myös uusia muokkajia Civilization-wikille sekä myös lukijoita. Se hyödyttäisi siis samalla suomalaisia The Simsin, Sporen sekä Civilizationin pelaajia(mistään ei ole tehty vielä kovinkaan paljon internetissä ilmestyviä lehtiä suomenkielisinä) että Civilization-wikiä.
Lehti voisi olla jollain tapaa yhteisöllinen, jonka ansiosta juttujen kirjoittaminen ei jäisi kovinkaan pitkäksi aikaa vain muutaman hartioille - monet voisivat kirjoittaa tuonne juttuja - samalla myös sisältöä olisi lehdessä enemmän ja jutut olisivat myös muutenkin parempilaatuisia, kun jokainen voisi keskittyä rauhassa omaan työhönsä, ilman, että joutuisi tekemään liikaa artikkeleita yhtä aikaa.
Se voisi ilmestyä joko ns. blogi/wikimäisesti tai niin kuin aikakauslehti(mutta se jaeltaiiin internetissä).
Itse olisin hyvin kiinnostunut tuosta ja olisin Suomen Civilization Wikin lisäksi mieluusti siinäkin mukana.
Lehti voisi julkaista eri pelejä koskevia vinkkejä, ehkäpä tietoa, miten pelaajat pelaavat eri pelejä sekä uutisointia pelejä koskien.

No, lopulta nyt sitten kun hänkin taas mukaan kiireiltään ehti, aloimme projektia työstämään. Oma haasteensa oli tietysti nimen keksiminen. Alkuosa oli varma, siis "Suomen Wikian Pelien Verkkolehti". Vaan kuka jaksaisi tuota nimeä käyttää? Piti siis keksiä lyhennelmä. No, "SWPV" olisi kuulostanut tyhmältä. Aloimme muodostaa sanojen kirjaimista yhteistä sanomaa. Nimeen piti sisältyä pääaiheet, siis Civilization, Spore ja Sims, sekä lehti tai verkkolehti. Vähitellen nimi muovautui jotain ihmeen kautta ProPC:ksi jonka muutimme PeliPro:ksi. Lopullinen ratkaisu syntyi, kun vaihdoin sanojen paikkaa ja lisäsin ällän.

Nyt Propelli on perustettu ja alkuun saatukin jo hieman tavaraa kasaan. Ideana on siis:

  1. Kertoa simppeli tietopaketti pääaiheista ja muusta pelaamisen arvoisesta
  2. Luoda yhteisö, joka kertoo pelikokemuksistaan ja pitää itse aiheen wikejäkin kasassa
  3. Tuoda esille, että on muitakin wikejä, kuin vain ne suurimmat

Ja vaikka meillä on ne tietyt pääaiheet, ei haittaa, vaikka ne eivät juuri sinua kiinnostaisikaan, kaikki pelit ovat hyväksyttyjä, kirjoittakoon jokainen oman makunsa mukaan, kunhan kirjoittaa suomeksi ja ei kuitenkaan vandalisoi.

Kaipaamme nyt sitten muita mukaan lukemaan ja kirjoittelemaan ja varsinkin myös uusia jäseniä lehden selkärankaan, ylläpitäjistöön. Tervetuloa vaan kaikille.

http://fi.propelli.wikia.com/wiki/Suomen_Wikian_Pelien_Verkkolehti_Propelli <- Tuosta pääsee Propellin sivuille.

Iloisia lukuhetkiä Propellin parissa toivoo X-O
PS: Jos jäi kysyttävää, kysykää pois vaan :)

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki